.

Koirametsä Seesteinen on...

Sielunrauhaa.

Tänäpäivänä koirat kokevat päivittäin suuria määriä ärsykkeitä joka puolelta. Koirien kanssa myös harrastetaan paljon, mikä on erittäin hyvä asia, mutta koirat ansaitsevat kiireistä elämää viettävien omistajiensa tavoin omaa stressitöntä aikaa, jolloin ei tarvitse miettiä mitään. Sitä hetkeä, jolloin saa vain olla koira ja kirmailla koko sielunsa voimin vapaasti haistellen, metsän monia tuoksuja kuono innosta väristen!

Varsinais-Suomen ensimmäisen koirametsän Seesteisen aitojen ja oman ajan turvin omistaja voi samalla stressivapaasti samoilla metsän siimeksessä, kuunnellen lintujen laulua ja maaseudun ääniä, luontoa tarkkaillen parhaan ystävänsä kanssa. 

Metsässä tuulten kaatamat vanhat puut ja oksat sammalikossa kertovat omaa tarinaansa luonnon kulusta. Kaatuneiden puiden runkojen ja kantojen pienet sekä isot onkalot ja kolot tarjoavat koiralle erinomaisen tilaisuuden sen luonnolliseen haluun tutkia ja haistella. Koirametsä Seesteisessä voi kiipeillä runkoja pitkin, hyppiä yli tai ryömiä ali. Koira saa itse päättää mitä haluaa tehdä tai olla tekemättä.

Osa koirista sitten taas eivät niinkään kaipaa seikkailuja, vaan vaikkapa rauhallista aikaa pötkötellä paikoillaan pehmeässä sammaleen peittämässä maassa, auringon säteiden lämmittäessä mukavasti turkkia, tuoksutellen raikkaan ilman ihanuutta.

"Koira päättää itse mitä haluaa omalla metsähetkellään ottaa vastaan."

Maasto on Koirametsä Seesteisessä vaihtelevaa. On kivikkoaluetta jossa voi harjoitella vaikka  tasapainoa luonnollisesti luonnon avulla! On tuoksuvaa kosteikkoa, hämyisää kuusialuetta ja avarampaa mäntymaisemaa. Maastossa on myös pientä nousua ja kivikkoista alamäkeä.

Metsä mahdollistaa monipuolisen kehonkäytön kehittäen samalla koiran tasapainoa ja varmuutta liikkua.

Seesteisen metsässä on juurakoita, kiviä, kuoppia ja metsän eläinten tekemiä pieniä polkuja ja kaikkea luonnonmukaiseen metsään kuuluvaa. Siksipä seesteisen olotilan saamiseksi omistajan on myös hyvä tarkkailla mihin omat askeleensa asettaa. Tukevat vaelluskengät tai kumisaappaat ovat luonnossa kulkijalle suositeltavat jalkineet.